Hei taas! Oon ollut niin kiireinen, ettei postaamiselle ollut aikaa. Nyt ajattelin pistää hetkeksi koulukirjat sivuun ja kertoa teille vähän meidän kuulumisia.
Viime viikon torstaina koitti Wallun muutto. Acsu muutti myös, mutta vain pariksi päiväksi. Acsu ja Kia lähti sunnuntai-iltapäivänä kohti Hollantia.
Anyway, mentiin torstaina tallille, pakattiin kaikki kamat, lastattiin hevoset ja lähdettiin Sipoota kohti.
|
Valmiina lähtöön :) |
|
Tykkään niin tosta pirteästä vihree-teemasta! |
|
Wallu ihastui naapurin isoon tyttöön |
Wallu ja Acsu pääsivät vierekkäisiin karsinoihin, Wallu ihanan ison tamman viereen, toisella puolella Acsu pienen orin viereen; hyvin tulivat toimeen heti. Heitettiin suurin osa kamoista sinne tänne ja tultiin sitten perjantaina kaikki kunnolla järjestämään ja ratsastamaan.
Käytiin perjantaina maastossa, molemmat oli vähän jännittyneitä, mutta kaikki meni hyvin. Mentiin tämän jälkeen kentälle tuuppaamaan.
Lauantaina kävin aamulla ratsastamassa yksin. Mentiin alku- ja loppukäyntien ajaksi maastoon, tutkimaan vähän hiekkateitä. Kentällä Wallu oli ihan superhyvä, ei jäykkyyttä, hyvin pohkeen edessä ja kuunteli hyvin apuja. Olisin voinut jatkaa siinä fiiliksessä ratsastamista vaikka kuinka kauan, mutta oli pian jo lähdettävä, kun suuntasin illemmalla Kouvolaan.
Pian tämän kuvan jälkeen Wallu säikähti kiveä. :) Kaikki moottoripyöristä rekkoihin ovat ihan helppo nakki, mutta jos on jostain postilaatikosta tai muusta möykystä kyse, on Wallun mielestä varomisen aihetta.
Sunnuntai-iltana juoksutin Wallun kunnolla, mentiin vain suitset ja liina -yhdistelmällä, mutta mun yllätyksekseni Wallu ei riehunut paljon ollenkaan (muutamaa spurttia lukuunottamatta).
Eilen maanantaina satoi kaatamalla koko päivän, niin kenttä oli pelkkää velliä, oli siis maaston paikka. Nopeasti tuli pimeä, joten aika nopea reissu piti käydä. Mentiin taas tutkimaan metsä- ja hiekkateitä, maasto oli tänään noin puoli tuntia pitkä. Otettiin muutamat laukat, annoin suht pitkät ohjat että saa venyttää vähän niskaa siinä reippaassa laukassa. Muutamat rennot ravipätkät ja muuten paljon käyntiä.
Tänään äiti haki koulusta ja lähdettiin heti tallille jotta päästään valoisaan aikaan, kun satoi taas ja kenttä oli velliä, piti mennä maastoon. Mentiin tänään tosi chillisti, kun äiti tuli Reetun kanssa mukaan. Käytiin kävelemässä tiellä ja löydettiin yks suht tasainen nurmi-alue joka näytti tosi hoitamattomalta (ja suht syrjässä, ei siis kenenkään pihassa), niin uskalsin siinä ottaa vähän ravia ja laukkaa. Wallulla oli selvästi energiaa, huomenna keskiviikkona siis rankka koulutreeni kentällä + hyvät loppuverkat jottei polle mene jumiin. :)
Tulipas huono kuva, mutta ajattelin ottaa teille kuvan meidän kaapista, kun yritin järjestää sitä jotenkin loogisesti. Varastossa on vielä kauhea läjä meidän tavaroita, eipähän oo niistä pulaa :D
Suunnitelmaa:
KE tuuppausta
TO sään mukaan mennään, toivottavasti pääsisin menemään kavaletteja/puomeja
PE kentällä tuuppausta/ehkä vähän maastoa
LA yritetään järkätä mulle Tepon valkku, jos ei niin esteitä himassa (sään mukaan teitenkin, perhana kun ei ole sitä maneesia
vielä)
SU rennompaa, ehkä ilman satulaa pidemmillä ohjilla tai jotain muuta sellasta
Tarkotus ois mennä
Eholle 16.11. hyppäämään 90 ja 100, varmaankin vikat kisat tänä vuonna, enpä ainakaan löytänyt oikein mitään enää. (ellei sitten mennä koulukisoihin!:D)
Postailen toivottavasti viikonloppuna!